1950- ja 1960-luku
Vahdon VPK:n historia ulottuu vuoden 1954 maaliskuuhun, jolloin VPK virallisesti perustettiin. Ennen tätä Vahdon kunnassa toimi ns. yleinen palokunta. Alkuun kalusto oli sijoitettuna lähinnä palokunnan päälliköiden koteihin. Tällaisia paikkoja olivat mm. Pauli Puiston ja Mikko Koiviston tallit.
1950- 1960-lukujen taitteessa kunnantalon alakertaan saatiin ensimmäinen paloasema, kalustohalli ja pieni kerhotila. Sen aikainen kalusto koostui Land-Rover maastoautosta vm. 53, jossa oli perävaunu palokalustolle. Land-Rover on museoituna ja edelleen VPK:n omistuksessa.
1970- ja 1980-luku
Vuonna 1971 kuntaan hankittiin ensimmäinen varsinainen sammutusauto, International Loadstar 1700, joka oli käytössä aina 2002 asti. Seitsemänkymmentäluvulla kunnan vt. palopäällikkönä toimi Seppo Vahtera ja palokunnan päällikkönä Pertti Prami.
Vuonna 1979 Pertti Prami valittiin Ruskon ja Vahdon kuntien yhteiseksi palopäälliköksi ja VPK:n päälliköksi tuli Timo Lehtonen. Kahdeksankymmentäluvun alussa palokunta aloitti uusien palokuntalaisten rekrytoinnin ja uutta väkeä saatiinkin mukaan. Vuonna 1982 hankittiin Ford Custom säiliöauto.
1990- ja 2000-luku
Vuosi 1991 oli merkittävä Vahdon VPK:n historiassa. Saimme uuden paloaseman Puhdistamontielle, nuoriso-osasto perustettiin 26.9.1991 ja naisosasto aloitti säännölliset kokoontumiset 4.11.1991.
Toiminta oli vilkasta ja miehistönkuljetusauto tuli tarpeeseen niin miehistön kuin nuoriso-osaston kilpailujen ja harjoitusten kasvaessa vuonna 1993. Vuonna 1996 Ford säiliöauto vaihtui Scaniaan. Kauan odotettu sammutusauton uusinta tapahtui 2002 heinäkuussa. Vahdon VPK:n toiminnan laajuuteen ja hälytystehtäviin ovat merkittävästi vaikuttaneet vuonna 1997 aloitettu ensivaste sekä vuonna 2004 aluepelastuslaitosjärjestelmän myötä kuntarajojen poistuminen pelastustoiminnassa.
Palokunta on kehittynyt ajan mukana ja vastannut yhteiskunnan tarpeisiin. Tästä voidaan mainita ensivaste, joka oli aloittaessaan alueen ensimmäinen (1.10.1997) sekä nuoriso-osaston ja MLL:n Vahdon yhdistyksen yhteistyönä alkanut varhaisnuorisotoiminta syksyllä 2003. Varhaisnuorisotoiminta siirtyi kokonaisuudessaan Vahdon VPK:n alaisuuteen 1.9.2007.
VPK:n veteraaniosasto perustettiin 24.11.2005. Veteraaniosasto vaalii palokunnan perinteitä ja siirtää palokunnan historia-tietoa uusille sukupolville.
2010-luku
Vahdon VPK järjesti yhteistyössä Länsi-Suomen Pelastusalan liiton kanssa Prasu 2012 – palokuntanuorisoleirin 1.7.-6.7.2012 (prasu on lounausmurretta ja tarkoittaa tulta / nuotiota ). Prasu 2012 – leirille osallistui 75 palokuntaa (657 nuorta ja 361 aikuista) Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pirkanmaalta, joten entisen Vahdon kunnan asukasluku kasvoi runsaat 50 prosenttia leiriviikolla! Leirialueena toimi Laukolan koulun ja Vahdon paloaseman ympäristö.
Leiri oli luonteeltaan koulutusleiri, jossa palokuntanuoret saivat koulutusta eritasoisilla pelastusalan kursseilla kansalaistaidoista aina vaativiin palomiestaitoihin. Leirin koulutuksen, muonituksen, huollon ja muut tukitehtävät mahdollistivat Länsi-Suomen Pelastusalan liiton alueen palokuntien vapaaehtoiset aikuiset.
Vahdolla järjestetty palokuntanuorten leiri sai myös Vahdon VPK:n nuorten vanhemmista koostuneen ryhmän innostumaan palokuntatoiminnasta. Tukiryhmän toiminta virallistui vuoden 2013 alussa nais- ja tukiosastoksi, jolloin pitkän hiljaiselon jälkeen naisosasto itsenäisenä osastona lakkautettiin. Nais- ja tukiosaston toiminta koostuu mm. nuorisotoiminnan tukemisesta ja valistus- ja neuvontatyöstä.