Uutiset

Palokuntanuorten SM- mestaruus kisassa tupla hopeaa

Kohderyhmä: Kaikki

Vahdon VPK:n nuoret tulivat tänään 10.5.2014 toisiksi palokuntanuorten suomen mestaruus eli Veikon malja kilpailuissa Mikkelissä. Kultaa voitti Anjalan VPK 20 sekunnin erolla. Pronssille sijoittui Piikkiön VPK:n nuoret.
Joukkueen esimiehenä toiminut 13-vuotias Olli Salonen valittiin jo toistamiseen parhaaksi esimieheksi Veikon maljassa. Ollin lisäksi joukkueessa olivat Eeva Salonen, Pinja Peltoluhta, Antti Tuominen, Eemeli ja Aleksi Hurula. Joukkueen huoltajina olivat Oskari Hurula ja Niko Leinonen.
Mikkelissä kilpailtiin myös palokuntanuorten tiedollisesta osaamisesta tietokilpailun avulla, myös siinä Vahdon nuoret saivat hopeaa. Tietokilpailujoukkueessa olivat Olli Salonen, Aleksi ja Eemeli Hurula.
Viime vuotinen kulta muuttui tänä vuonna hopeaan. Nuoret osoittivat kuitenkin olevansa taitavia ja osaavia palokuntanuoria kamppailessaan edelleen tiukasti Suomen mestaruudesta.
Vahtolaiset voivat siis olla ylpeitä upeista nuoristaan.


Hurula Virpi, 10.05.2014 - uutinen on luettu 1527 kertaa